Tenhi – Hallavedet (Version 1998) / The Glacial Waters
:3
Endless Space Of Thoughts
perjantai 25. tammikuuta 2013
lauantai 19. tammikuuta 2013
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
perjantai 15. kesäkuuta 2012
Vanhat hiukseni kiipesivät päähäni
Näin tapahtui, sen aika tuntui olevan taas. Ja tuntuu että tätä takkukeesiä jaksaa paljon paremmin, nyt ainakin pää taas painanu liikaa mutta kivaltahan nämä tuntuvat taas päässä :)
keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
Blogin-elvytys päivityksen kuvatus
Väänsinpä sitten uuden nimen ja ulkoasun, ehkä nämä nyt sitten pysyisivät...
Kesän alkamisesta sen verran että jee, on kivaa valvoa. Muutenhan tää onkin aika perseestä, en osaa asua enää kotona enkä olla tällä paikkakunnalla. Onneksi kohta on juhannus. Pitäs vähän aktivoitua kyllä ulkoilemisen saralla, eilen kävin kyllä harhailemassa ajatusten kanssa metsässä, teki ihan hyvää.
Kiito(k)s(ia) aatu(lle), pystyin kuuntelemaan musiikkia samalla. Sigur Ros ja God Is An Astonaut (eli villasukkailevalla postrockilla mennään) soivat maxellin korvanappien läpi aivoihin.
Longboardiakin pitäisi koittaa tänäkin kesänä kuluttaa asfaltilla, harmi kun skeittauskulttuuri on aika kuollutta täällä. Painottuen siis lähinnä potkulautaileviin ja pyöräileviin jonneihin.
Musiikista vielä sen verran että tämmönen bändi on pörissyt viimeiset kaksi päivää _todella_ kovaa kaiuttimista. Facebookkiin yhden biisin heidän EP:ltä jaoin ja laitan sen nyt vielä tähänkin. Nimikin on sopivalla läpällä tehty; ei huumorimusiikkia vaan vakavaa, mutta pilke silmäkulmassa.
(Taisi olla ihan oikea blogikirjoitus tämä.)

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Elämässä eteenpäin... eiku
Tuntuu aika oudolta tyhjennellä koneelta kaikki tiedostoja, pelejä ja ohjelmia. Koska huomenna uusi kone.
Tää kyllä näyttää pahan tyhjältä, ja niin paljon kaikkia juttuja löytyy nyt tässä mitä unohtanu että niitä ees on mun koneella enää. Jotain kadonneita pelejä ja muuta kivaa, ne jäi vähän sillon ku tulin Kaustiselle ja sosiaalisoiduin. Hups. Ihan hyvillä mielin kyl odotan tota "uutta" konetta.
Ps. Tais olla muute ensimmäinen tämmönen ihan oikea blogikirjotus.

maanantai 26. maaliskuuta 2012
Puutarha jossa kukat eivät kuki
Hyvyys on harhakuva
Se on kuin puutarha
Jossa kukat eivät kuki
Rikkaruohot taistelevat parhaan paikasta
Sinä olet rikkaruoho
Olet yhtä massaa muiden joukossa
Sitkein rikkaruoho voittaa
Se, jota puutarhuri ei pysty poistamaan
Olet kaunis, olet komea
Vahvakin olet, sinä voitat
Rikkaruohoista paras
Mutta kukaksi sinusta ei ole
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)